Amerikan kiitospäivä, intiaanit ja ranskalaiset

Viimeksi kuluneiden 45 vuoden aikana olen nauttinut ties montako ”thanksgiving dinneria”, kiitospäivän ateriaa, Amerikassa. Niin kävi tämänkin vuoden marraskuun 22.päivänä.

Päivän tarkoitus on herkistää amerikkalaiset sekä perheiden yhtenäisyyden tunteeseen että joulun odotukseen. Thanksgivingiin liittyy myös tunnelmointi Amerikan synnystä. Tästä osoitetaan kiitokset wampanoag-intiaaneille. Jostakin syystä kiitoksia ei uloteta ranskalaisiin.

Vuoden 1621 lokakuussa uskonnonvapautta Amerikasta etsineet englantilaiset siirtolaiset kutsuivat ystävällismieliset wampanoag-naapurit juhla-aterialle kiittääkseen sekä alkuasukkaita että Jumalaa selviytymisestä ensimmäisen talven yli Uudessa Englannissa. ”Mayflower”-aluksella vuotta aikaisemmin tulleista 102 siirtolaisesta 50 säilyi hengissä Kiitospäivän ateriaan saakka. Kiitos ravintoapua antaneiden intiaanien.

Kun ”Maylower” palasi keväällä takaisin, yksikään jäljellä olleista siirtolaisista ei palannut sen mukana. Uuden maailman miehitys jatkui, ja välit intiaanien kanssa tulehtuivat myös Uudessa Englannissa.

Kiitospäivän vertauskuvallisuuteen voisi liittää aivan hyvin myös vuoden 1781 lokakuussa Virginian Yorktownissa käydyn taistelun, joka takasi Amerikalle itsenäisyyden.

Yorktownin voitto brittien siirtomaa-armeijasta oli ranskalaisen komentajan, markiisi Lafayetten ja hänen 7 800 miehen eliittijoukkonsa ansiota. George Washingtonin johtamat 9 000 amerikkalaista olivat suureksi osaksi varustukseltaan ja sotataidoiltaan verrattavissa talonpoikaiskapinallisiin.

Kaikkiaan Amerikan vapaussodassa kuoli noin 2 500 ranskalaista sotilasta.

Washingtonille Lafayette oli ”kuin oma poika”. Amerikkalaisille hän oli ”meidän markiisi”, jonka kuollessa vuonna 1834 Yhdysvalloissa julistettiin kansallinen surutila. Yli 600 kaupunkia, kylää, vuorta ja puistikkoa sai nimen Lafayette.

Viime aikoina olen Washingtonin-käynneilläni kulkenut Valkoista taloa vastapäätä olevassa Lafayetten puistossa uusin miettein.

Huomio kiinnittyy nyt entistä herkemmin puistikon Pennsylvania Avenuen puoleisella sivustalla olevien nurkkausten kahteen soturipatsaaseen. Niissä seisovat mahtipontisissa asennoissa Amerikan vapaussodan molemmat ranskalaiskenraalit, markiisi de Lafayette ja marsalkka Jean Babtiste Rochambeau. Jälkimmäinen oli Ranskan Pohjois-Amerikkaan sijoitettujen joukkojen komentaja. Kumpikin on ojentanut kätensä suoraan kohti kadun toisella puolella olevaa Valkoista taloa.

Ranskan presidentti ”Sarko l’Americain” sai 6. marraskuuta Amerikassa melkein yhtä lämpimän vastaanoton kuin Lafayette melko tarkalleen 230 vuotta aikaisemmin. Kongressissa Nicolas Sarkozylle suosiota osoittaneet poliitikot saattoivat tosin unohtaa, että heille puhui sekä bonapartisti että gaullisti, jolle Ranskan etu jyrää tarvittaessa aina valtiollisten ystävyyssuhteiden ylitse.

Virginian maaseudulla, ei niinkään kaukana Yorktownista, sijaitsevan George Washingtonin kotitilan Mount Vernonin takapihalla pidetyssä lehdistökonferenssissa Sarkozyn kohteliaiden sanankäänteiden takaa oli helppo tunnistaa ”ikuisen” ja itsekkään Ranskan läsnäolo.

Sarkozyn käyskennellessä Valkoisessa talossa Lafayette seisoi lähes hänen selkänsä takana muistuttamassa lämpimän ystävyyden ajoista. Seuraavien parinsadan vuoden aikana amerikkalaisten suhteet ranskalaisiin ovat ennättäneet tulehtua yhtä monta kertaa kuin suhteet intiaaneihin.

Silti Pariisissakin on säilytetty useita amerikkalaisille suurmiehille ja yhteisille sodille pyhitettyjä bulevardeja, aukioita ja patsaita. Puhumattakaan kaikista niistä hotelleista, ravintoloista ja baareista, joissa amerikkalaiset kulttuurihahmot ovat pitäneet majaa. Yhdysvaltain itsenäistymisen jälkeen myös amerikkalaiset valtiomiehet ja presidentit Benjamin Franklin, Thomas Jefferson ja John Adams asuivat suurlähettiläsaikoinaan Pariisissa 1700-luvun lopulla.

Tällä hetkellä Ranskassa asuu noin 200 000 amerikkalaista, joista 30 000 Pariisissa. He elävät syvällä ranskalaisessa yhteiskunnassa, mutta ovat samalla järjestäytyneet omien yhdistystensä, kirkkojensa ja kirjastojensa ympärille.

Trocadéron aukion yhdellä sivustalla, pienessä puistikossa, on vuosina 1777–85 Pariisissa asuneen Benjamin Franklinin patsas. Sen vieressä on pieni, lähes huomaamaton muistomerkki muistuttamassa Yorktownin taistelusta ja Amerikan itsenäisyystaistelussa kaatuneista ranskalaisista.