Hollywoodin Tiibet on vain myytti
Viime vuosien aikana olen tehnyt kaksi matkaa Tiibetiin. Ensimmäinen oli viikon ajo maastureilla Lhasasta Qomolangman eli Mount Everestin rinteille. Reitti kulki pitkin kelirikkoteitä yli viiden kilometrin korkeuteen, kyliin ja temppeleihin. Alue on yksi maailman köyhimmistä.
Yksi matkan aihe oli mikroluotot kotitalouksien naisille. Kuten muuallakin Aasiassa, luottojen tunnollisesta käytöstä vastaavat naiset. Tiibetissä ohraviina saattaa kaiken lisäksi kuljettaa miesväkeä yhteisvastuun tuolle puolen.
Matkalla tapasin myös amerikkalaisia kansalaisjärjestöjen edustajia, jotka olivat tehneet vuosikausia kehitysyhteistyötä Tiibetin syrjäseuduilla. Eräs heistä oli kuulunut aikoinaan jopa Dalai-laman kiertueeseen. Sekä nämä amerikkalaiset että YK:n edustajat arvostelivat kovin sanoin Hollywoodin ja mediamaailman luomaa tiibetiläistä lumetodellisuutta.
Richard Geren tapaisesta elokuvatähdestä ei tullut ainoastaan Buddhan viitoittaman tien kulkijaa, vaan siinä määrin Amerikassa arvostettu Tiibet-asiantuntija, että hänelle järjestettiin jokin vuosi sitten jopa kuulemistilaisuus Yhdysvaltain kongressissa.
Hollywoodin ja viihteellisen median yksinkertaistettujen myyttien kuvaamaa Tiibetiä ei ole koskaan ollut olemassa. Elämä Tiibetissä ei ole ollut pelkkää buddhalaista mietiskelyä.
Tiibetin hallitsijat ja sen sotaisten klaanien johtajat olivat maallisia sotureita, joiden valloitusretkien kohokohta oli Kiinan muinaisen pääkaupungin Xianin lyhytaikainen miehitys.
Siitä saakka kun Tiibet liitettiin ensimmäisen kerran Kiinaan joskus 800 vuotta sitten, kaikki Keskustan valtakunnan dynastiat pitivät aluetta otteessaan eri uskonnollisia sektejä tukien.
Tiibet oli feodaalinen pappisvalta, jota hallittiin sisäisesti suurista temppeleistä. Maksajina ja kärsijöinä olivat yleismaailmallisen tavan mukaan maaorjien asemassa olevat maalaiset.
Länsimainen nykyaika tunkeutui Tiibetiin vuonna 1904, jolloin brittiläisen armeijan invaasio maailman katolle pakotti silloisen Dalai-laman pakenemaan Kiinaan. Tiibetiläisten vastarinnasta huolimatta britit marssivat Lhasaan.
Kuten Washington Post muistutti viime viikolla, nykyinen Dalai-lama puolestaan johti 1950-luvun lopulla tiibetiläisten vastarintaa kiinalaisia miehittäjiä vastaan Yhdysvaltain tiedustelupalvelun CIA:n avulla. Epäonnistuminen johti maanpakoon. Tuolloin elettiin kylmän sodan aikaa. Sen päätyttyä Dalai-laman neuvonantajat uskoivat Kiinan romahtavan samalla tavalla kuin Neuvostoliitto. Politiikka noudatti tätä visiota.
Näiden tapahtumien jälkeen tiibetiläisten kohtaloon ja heidän historiaansa onkin sitten liitetty useimmiten enemmän tarua kuin totta.
Dalai-lama -analyysit kuvaavat paradoksaalista globaalia pop-ikonia, joka on maailmalla tunnettu, mutta ihmisenä tuntematon. Dalai-lama on ”pettävän yksinkertaiselta vaikuttava”, kuten intialaissyntyinen journalisti Pico Iyer kirjoittaa uudessa kirjassaan ”Avoin tie”.
Tiibetin tuoreimman historian kirjoittaja Patrick French näkee nykyisen Dalai-laman karismaattisena hengellisenä hahmona, ”jota ympäröivät huonot neuvonantajat”. Tuloksena on ollut järkevän poliittisen strategian puuttuminen.
Kun Dalai Lama aikoinaan ”liittoutui Hollywoodin kanssa”, kuten French sanoo, hän synnytti samalla viihdemaailman tukeman, hyvin järjestäytyneen ja rahakkaan Tiibet-liikkeen, jonka järjestöverkosto kattaa nyttemmin lähes kaikki länsimaat. Mutta Dalai Lama synnytti näin myös pysyvän vihamielisyyden Kiinan johdossa.
French oli aikoinaan Vapaa Tiibet -kampanjan johtaja, mutta erosi liikkeestä sen alkaessa levittää vääristeltyä historiantietoa mm tiibetiläisten ”kansanmurhasta”. Frenchin mukaan läntiset Tiibet-liikkeet eivät ole suinkaan auttaneet Tiibetissä asuvia tiibetiläisiä, päinvastoin. Ulkomailla asuvista tiibetiläisistä taas suurin osa ei ole koskaan asunut esi-isiensä maassa.
Han-kiinalaisten muuttoliike Tiibetiin (ja uiguureitten asuttamaan Xinjiangiin) on verrattavissa amerikkalaisten ”Go West Young Man” -vyörytykseen kohti Suurta Länttä. Kulttuureille tämä on ollut aina tuhoisaa.
Tiibetiin vyöryneet kiinalaiset ovat energisiä yrittäjiä, jotka ovat helposti syrjäyttäneet huonosti koulutetut tiibetiläiset. Talouskehityksen mukanaan tuoma vauraus ei ole ulottunut tiibetiläiseen valtaväestöön sen odottamalla tavalla. Elintaso- ja kulttuurikuilu kiinalaisten ja paikallisten välillä on kasvanut tiibetiläisen keskiluokan syntymisestä huolimatta.
Vaikka luostarit ja temppelit on nyttemmin entisöity, ja vaikka myös monet han-kiinalaiset kumartelevat alttareiden edessä, Peking on jäänyt moraalisesti alakynteen. Sen on ollut vaikea käsittää tiibetiläisten ”kiittämättömyyttä” Pekingin kehitys- ja talousapua kohtaan.
Munkkien, joita Tiibetissä on noin 46 000, rauhanomaisen mielenosoituksen jälkeen tilanne Lhasassa ryöstäytyi käsistä. Etupäässä nuorten, väkivaltaisten mielenosoittajien kohde ei ollut uskonvaino tai ihmisoikeudet, vaan epäoikeudenmukainen tulonjako ja koettu etninen syrjintä.
”Totuutta” Lhasan tapahtumista saadaan odottaa kauan. Vastakkain olivat tiibetiläiset ja han-kiinalaiset, hui-muslimit ja tiibetiläiset ja lopulta myös tiibetiläiset riitautuivat keskenään.
Yksinkertaistettu kuva rauhanomaisista Tiibetin buddhalaisista, joita ateistinen Kiina vainoaa, on nyttemmin pelkästään voimistunut lännessä.
Johtavat kansainväliset laatulehdet ovat tosin kuvanneet sekä Lhasan tapahtumia että Tiibetiin nivoutunutta politiikkaa useasta näkökulmasta. Nämä julkaisut eivät kuitenkaan kuulu yleisiin lukemistoihin.
Kiinan poliittista johtoa ei ole myöskään auttanut sortuminen vanhaan kommunistiseen kapulakieleen ja kömpelöihin tosiasioiden vääristelyihin. Kansan Päivälehti otsikoi pian Lhasan tapahtumien jälkeen, että ”kansainvälinen yhteisö tukee Kiinan Tiibet-politiikkaa”. Tekstin lopussa kävi ilmi, että kysymyksessä oli muutama afrikkalaisvaltio.
Pekingissä vallitsee aito uskomus, että meneillään on Intiassa majaa pitävän Tiibetin pakolaishallituksen kehittelemä salajuoni. Tiibet nähdään Kiinan historiallisena osana, ja läntiset Tiibet-aktivistit taas nähdään harhaanjohdettuina romantikkoina.
Suurin osa kiinalaisista uskoo, että läntinen media on jälleen kerran vääristellyt Kiinan ulkokuvaa. Tuloksena on kansallismielisyyden voimistuminen, joka tekee Pekingin poliittisesta johdosta entistä taipumattomamman. Kiinalle, maailman toiselle supervallalle, suvereenisuus ja alueellinen koskemattomuus ovat tärkeämpiä kuin kansainvälinen mielipide. Tässä asenteessa pysymisessä kiinalaisilla on ollut hyvänä esikuvana toisen supervallan, Yhdysvaltain, nykyinen administraatio.
Onneton olympiasoihtu on kaiken lisäksi synnyttänyt Kiinalle PR-fiaskon. Se on kerännyt nyttemmin ympärilleen hyvin järjestäytyneiden Tiibet-aktivistien lisäksi ihmisoikeusaktivistit, Kiinan ja globalisaation vastaiset liikkeet sekä monien muiden asioiden vastustajat, joille olympialaiset sinänsä eivät suuriakaan merkitse.
Viime kädessä mielikuva- ja PR-taistelussa ovat vastakkain suuret monikansalliset, kisoja tukevat yritykset ja Hollywood-vetoinen suhdetoiminta. Ja vieläkin kärjistetymmin vastakkain ovat myös reaalipoliittinen kylmä järki ja läntisten uusbuddhistien kirkastettu sielunelämä.
Etsivä saattaa muuten löytää myyttien Tiibetin ja jopa kansanlaulujen Shangri-Lan Yunnanin maakunnan pohjoisosasta, yli 3 000 metrin korkeudella olevalta ylätasangolta. Täällä tiibetiläisten talot ovat jykeviä, lamaismi-viirit katoilla, pellot viljavia, jakkikarja ja hevoset hyväkuntoisia, luostarit voimissaan ja naavaiset ikimetsät täynnä japanilaisten himoitsemia sieniä ja rohtoja. Köyhät sukulaiset ovat pohjoisen rajan takana, ”varsinaisessa” Tiibetissä.
Jokin vuosi sitten nousin tuolta ylätasangolta maastureilla, hevosilla ja veneillä 3 800 metrin korkeudessa oleville vuoristojärville, Yi-heimon leiritulille. Nuotioiden ja kirjavilla väreillä koristeltujen telttojen ympärillä istuskelleet, vuoriauringon mustaamat yiläiset edustivat vielä suurten salojen alkuperäistä taikavoimaa. Jokainen puu oli täällä elävä olento, yksi luonnon lahjoittama elinkumppani ihmiselle.
Kun olin nuotion hehkussa juonut tarpeellisen määrän vihreätä teetä ja kirkasta ohraviinaa, edessä aukeni Shangri-La, ja myös Buddha tuntui hymyilevän.

Kommentoi 35 kommenttia