Isän ja Pojan valtakunta
Etelä-Korean ja Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen sekä maasta että ilmasta tarkkailtu ja valvottu Pohjois-Korea ei pysty salaamaan myöskään johtajansa Kim Jong Ilin terveydentilaa. Tosin kyseessä on maa, missä taru on ollut totta ja tosi on ollut tarua.
Kun kävin maassa 1990-luvun lopulla, lento Pekingistä Pjonjangiin oli matkustamista aikakoneessa.
Air Koryon rämisevän Tupolevin räsymatot, pitsinyplätyt istuinten päällysliinat, vanhasta Neuvostoliitosta tutun puhdistusaineen tuoksu sekä kovaäänisistä kaikuvat mieltä nostattavat isänmaalliset laulut kuuluivat koneen nousun tunnelmiin. Tulevia muutoksia ennakoi samaan koneeseen ahtautunut joukko raskasrakenteisia, shortseihin, t-paitoihin, lenkkareihin ja lippalakkeihin sonnustautuneita äänekkäitä ja iloisia amerikkalaisia. Sotilaanoloisia miehiä, jotka olivat menossa Korean sodan jälkien tarkasteluun.
Perillä Pjongjangin lentokentällä maan eristäytyneisyydestä kertoi tulo- ja lähtötaulu. Siinä oli lauantaisin ja tiistaisin vain yksi matkakohde: Peking. Olin tullut Kiinan pääkaupungista jättämään valtuuskirjeen ”jalkamaahani”.
Kaupungilla ainoat kirkkaat valot oli kohdistettu näkyviin paikkoihin maalattuihin ikuisesti elävän maan isän, Kim Il Sungin, leveästi hymyileviin kasvoihin. Pohjois-Koreassa vannottiin edelleenkin Isän ja Pojan nimeen.
Aikaisemmin kielletyt polkupyörät olivat ilmestyneet Pjongjangin katukuvaan. Toinen muutoksen merkki oli muutama yksityisyrittäjän kioski. Järjestelmässä säröjä ei ollut vielä syntynyt.
Maaseudulla väki teki taivalta jaloin. Tiellä kulkevien sotilaiden paljous taas pani pohtimaan uskomusta, jonka mukaan kansa on armeija ja armeija on kansa. ”On uskomatonta nähdä ihmisten tekevän edelleen työtä aliravitsemustilasta huolimatta… mutta väestö heikkenee jatkuvasti ja vähitellen se vain lakkaa olemasta…”, totesi eräs YK:n avustustyöntekijä.
Ja jossakin kaukana, maan koilliskulmassa käyneet ulkomaalaiset olivat törmänneet kummallisiin uskomuksiin.
Tuolla alueella väkiluku oli pudonnut lähes miljoonalla. Kun maalaisilta kysyttiin, minne suuri osa väestöstä oli kadonnut, nämä vastasivat: ”He lähtivät satelliitilla”. Kun samaa kysyttiin kadonneen karjan kohtalosta, vastaus oli, että myös karja oli lähtenyt satelliitilla.
Syy näihin taruihin oli löydettävissä vuoden 1998 elokuussa ammutusta kantoraketista, joka asetti lyhyelle kiertoradalle sekä Isää että Poikaa ylistäviä hymnejä soittelevan satelliitin. Lännessä tätä ihmettä ei kumma kyllä havaittu.
Tähän tapahtumaan liittyviä kansan ilonpurkauksia ja paraatimuodostelmia harjoiteltiin parisen kuukautta. Kim Il Sungin aukioilla harjoitukset aloitettiin yleensä kolmen aikaan aamuyöstä kynttilöiden valossa. Näin kertoivat nääntyneitä korealaisia tarkkailleet ja säälitelleet kollegat ja muut ulkomaalaiset.
Epätodellista, hämärän rajamailla kulkemisen tunnelmaa maaseudulla lisäsi 40 kilometrin päässä Pjongjangista oleva, erinomaisessa kunnossa pidetty täysimittainen golfkenttä. Japanilaiset liikemiehet olivat tämänkin uuden ajan airueen taustatekijät. Pelaajia kentällä kävi ehkä kolme viikossa. Viheriön vihkimiseen liittyneellä avauskierroksella uusi Suuri Johtaja, Poika Kim Jong Il, oli lyönyt pallon suoraan reikään jokaiselta tiiltä. Tätä ei ole kukaan koskaan tehnyt golfin historiassa.
Pjongjangissa käydyissä keskusteluissa kävi pian ilmi, että kommunistierakko Poika oli paremmin selvillä kansainvälispoliittisista konstellaatioista ja maansa ympärillä aktivoituneesta ”pelistä” kuin mitä yleensä oletettiin. Isän ja Pojan nimeen hoetuissa mantroissa taas todetaan, että Kim Jong Il ei ole ainoastaan viisas ja kokenut, vaan hänellä on myös kyky nähdä tulevaisuuteen.
Onko tämä tulevaisuus vihonviimeistä katastrofia ennusteleva laulu? Kansa ja sotilaat näet osoittavat seuraavat sanat Suurelle Johtajalle: ”Jos Te ette ole olemassa, emme mekään ole olemassa!”
Pohjois-Korean ainoa elämän valttikortti on ollut ydinvoiman valjastaminen asekäyttöön ja kiristykseen.
Keskusteluissa sekä virkaveljien että pohjoiskorealaisen ”eliitin” edustajien kanssa tuli esille samalla tavalla selittämätön ilmiö kuin Vietnamissakin: myönteinen suhtautuminen ”Americanaan” ja amerikkalaisiin. Myös ulkomaiset yritykset olivat tervetulleita; nuoren polven isännät toivoivat erityisesti Nokian tuloa maahansa. Uteliaisuus kiinalaista kapitalismia kohtaan oli myös kasvamassa.
Suomi oli vetänyt paikalliset edustajansa Pohjois-Koreasta jo ajat sitten. Jäljellä oli ränsistynyt ”residenssi” pihan perällä olevine saunoineen. ”Residenssialueella” ei ollut liikennettä, saastetta, melua eikä rikollisuutta. Tunnelma oli kuin suomalaisella kesämökillä. Vastapäätä sijaitsi Ruotsin kunnostettu edustusto, jonka edustalla olevalla nurmella laidunsi muutama valkoinen vuohi.
Virallisissa keskusteluissa vakioaiheena olivat Suomen saatavat jo ruostuneista paperikoneen osista sekä yllättävä Pohjois-Korean edustuston sulkeminen Helsingissä.
Suomen omiin ulkopoliittisiin kummajaisiin kylmän sodan aikana kuului jakomielinen suhtautuminen myös jaettuun Korean niemimaahan.
Tunnustamatta kumpaakaan Koreaa Suomi perusti kuitenkin 1970-luvun alussa kaupallisen sihteerin toimiston Pjongjangiin. Maamme ei kuitenkaan halunnut loukata Suuren Johtajan herkkiä tunteita perustamalla samanlaisen ”edustuston” Souliin. Vasta vuonna 1977 Etelä-Korean pääkaupungissa avattiin Suomen edustusto. Sen korottaminen suurlähetystöksi kesti kuitenkin vielä reilun vuosikymmenen.
Kun Etelä-Korea liittyi maailman 11. suurimpana kansantaloutena vuonna 1996 ”rikkaiden teollisuusmaiden klubiin” OECD:hen, jouduin järjestön neuvoston puheenjohtajana käymään Soulissa. Jäsenyyden seuraamuksia selostettaessa en tohtinut kajota sen paremmin Suomen Korea-suhteisiin kuin omaan OECD-jäsenyyteemme liittyneisiin tuskallisiin ja pitkiin jahkailuihin. Eristäytyneitä olimme mekin.
Viime helmikuussa Pjongjang avautui yllättäen ”Americanalle”.
New Yorkin filharmonikot konsertoivat yleisölle, joka osoitti suosiota seisaaltaan. Esitys aloitettiin kummakin maan kansallislauluilla. Konserttilavan nurkissa oli kummankin maan liput.
Sosiologi Manuel Castells on ehkä oikeassa väittäessään, että taide on maailman tärkein kommunikointitapa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Niin se vaan on, että hyvän journalistin työn erottaa helposti tässä blogien ja sosiaalisen median korkeasuhdanteessa.
En ole onneksi joutunut käymään Pohjois-Koreassa, mutta eipä totisesti tarvitsekaan, koska Rutasen tarkan ja uskottavan kuvauksen perusteella siellä ei ole nykyisellään mitään sellaista, mitä haluaisin nähdä tai kokea. Tämä asenteeni ei ole tietenkään ihan uusi, mutta lukuisat muut lukemani kuvailut eivät ole onnistuneet valottamaan siellä vallitsevaa ilmapiiriä yhtä tehokkaasti.
Artikkelin aihetta sivuten – kävin viime syksynä Pohjois-Koreassa, Olympia Kaukomatkatoimiston järjestämällä turistimatkalla. Melko paljon matkustaneena voin todeta, että en ole ikinä kokenut mitään vastaavaa – matka oli aivan huikea elämys!
Pekingiin palattuamme tuntui siltä, kuin olisimme saapuneet johonkin länsimaahan, suorastaan Eurooppaan, kun saimme jälleen liikkua vapaasti ilman ”päällystakkeja”, valokuvata kysymättä ensin lupaa ja puhua kännykkään. Pari kanssamatkustajaa kertoi käyneensä entisessä DDR:ssä ja Neuvostoliitossa, ja nähtyään Pohjois-Korean he pudottivat kyseiset matkat tylysti tavalliselle seuramatkatasolle.
Suosittelen siis lämpimästi kaikille, jotka haluavat kokea jotain aidosti erilaista.
P.S. Maassa on selvästi tapahtunut kehitystä sitten 90-luvun lopun, sillä Pjongyangin lentokentän tulo- ja lähtötauluun oli merkitty peräti neljä lentoa Pekingiin kyseisellä viikolla ;-)
Artikkelin aihetta sivuten – kävin viime syksynä Pohjois-Koreassa, Olympia Kaukomatkatoimiston järjestämällä turistimatkalla. Melko paljon matkustaneena voin todeta, että en ole ikinä kokenut mitään vastaavaa – matka oli aivan huikea elämys!
Pekingiin palattuamme tuntui siltä, kuin olisimme saapuneet johonkin länsimaahan, suorastaan Eurooppaan, kun saimme jälleen liikkua vapaasti ilman ”päällystakkeja”, valokuvata kysymättä ensin lupaa ja puhua kännykkään. Pari kanssamatkustajaa kertoi käyneensä entisessä DDR:ssä ja Neuvostoliitossa, ja nähtyään Pohjois-Korean, he pudottivat kyseiset matkansa tylysti tavalliselle seuramatkatasolle.
Suosittelen siis lämpimästi kaikille, jotka haluavat kokea jotain aidosti erilaista.
P.S. Maassa on selvästi tapahtunut kehitystä sitten 90-luvun lopun, sillä Pjongyangin lentokentän tulo- ja lähtötauluun oli merkitty peräti neljä lentoa Pekingiin kyseisellä viikolla ;-)
Eikös karriääridiplomaattien ja järjestömiesten sanastossa rikosoikeudellinen käsite kiristäminen ole muodossa "neuvotteluvoiman kehittäminen"?
[orig. tiistai, heinäkuu 11, 2006]
Pohjois-Korea ja Israel pullistelevat aseilla
EU ja lähes kaikki maat tuomitsevat Pohjois-Korean ohjuskokeet vaaraksi maailman rauhalle. Israelia ja palestiinalaisia kehoitetaan malttiin ja rauhanomaisuuteen tunnustamalla, että vain he voivat sopia keskinäiset asiansa. Kaikki muut maat saavat tehdä ohjuskokeita, paitsi Pohjois-Korea. Mikään muu maa ei saa harjoittaa yksipuolista miehitystä, rangaistusmatkoja vieraan maan alueelle ja siviilien murhaamista korkeateknologialla, paitsi Israel.
Otsikon asetelma on yllättävä, mutta siinä piilee kaksi erilaista mielivaltaa. Pohjois-Korea katsoo itsellään olevan samanlainen sotateknologian tuotekehitys- ja testausoikeus kuin kaikilla muilla maillakin. Muu maailma ei katso hyvällä Pohjois-Korean kokeita ja tuomitsee maailman yksinäisimmän ja yhden köyhimmistä maista vaarana maailman rauhalle. Israel on saanut rauhassa testata ja kokeilla jo vuosikymmenien ajan, amerikkalaisten hiljaisella tuella omat atomikokeensa, saavuttaen iskuetäisyydelleen lähes kaikki merkittävät arabien ja islamistien kohteet.
Näissä kahdessa asiassa paistaa länsimainen kaksimielisyys ja vahvemman laki. Israelille myönnetään oikeus miehitykseen, atomiaseeseen ja suoraan väkivaltaan selostuksella, että juutalaiset saavat turvata luvatun maansa rauhaa ja kansalaisten turvallisuutta. Israel käyttää monikymmenkertaista tekniikkaa ja voimaa kiusallista naapuriaan kohtaan, joka ei voi vastata yksipuoliseen miehitykseen kuin kotitekoisilla ihmispommeilla ja raketeilla, joiden teho on murto-osa Israelin voimankäytöstä. Molemmin puolin murhattujen, miltei aina viattomien ihmisten, kuolinsuhde on tyly; Israel likvidoi miltei 3-10 kertaisen määrän (riippuen tietolähteestä), kuin palestiinalaiset viimeisen 15 vuoden aikana. Länsimaisen ajattelun ja oikeudentunnon pitäisi tuomita molempien murhat ja kannustaa vahvempaa olemaan viisaampi ja tekemään konkreettinen aloite.
Pohjois-Korea tuntuu olevan uhka jopa EU:lle, koska Suomen Vanhanenkin on huolissaan ja pyytää Pohjois-Koreaa lopettamaan kokeensa ja vetäytymään kiltiksi neuvottelijaksi länsimaiden ohjastamaan ruotuun. Pohjois-Korealla ei ole oikeutta testata mahdollista voimankäyttöä, mutta Israelilla näyttää olevan oikeus suoraan ja massiiviseen voimankäyttöön lähinnä siviilejä kohtaan.
Israelia torutaan hellästi ja juutalaiset vastaavat tuhoamalla palestiinalaisten sähköntuotannon, räjäyttämällä laillisesti valitun palestiinalaishallinnon rakennuksia ja ottamalla vangiksi ketä haluavat. Palestiinalaiset ottivat yhden sotavangin ja Israel on teljennyt vankiloihinsa arviolta toistatuhatta naista ja lasta, jotka edustavat vangitsijansa mielestä pahaa terrorismia, itse tulittaen siviilikohteita taistelukopterein ja hyökkäysvaunuin.
Pohjois-Korea asettelee juuri nyt neuvottelukorttejaan kaikkialla vallitsevaan tyyliin, toivoen olevansa yksinäisenä sutena hiukan uskottavampi, jos edes jokin ohjuskoe onnistuisi. Mm. USA on kauko- ja satelliittivalvonnallaan huomannut, etteivät juuri mitkään kokeet ole menneet halutulla tavalla, mutta se tietohan ei kuulu kansainväliseen jakoon ja siitä luodaan uhka koko maapallolle.
Näyttäisi siltä, että ainoastaan mm. Suomen armeijan edustajilla, on realistinen näkemys Pohjois-Korean kokeista ja kyvyistä. Esim. Suomessa käytetään sitä kuuluisaa suomalaista maatiaisjärkeä tietäen, että modernit asejärjestelmät vaativat niin monimutkaisen teknologian, että yksinkertaisesti Pohjois-Korealla ei ole siihen mitään käytännön mahdollisuutta.
Sitä vastoin Israel sai sitä ympäröivän, yksipuolisesti todetun, uhan puitteissa kehittää kaikessa rauhassa huippuaseet sisältäen myös atomipommin. Miksi Israel sai kehittää ja miksi Pohjois-Korea ei? Tämä on kysymys, johon voisi saada vastauksen mm. USA:n George W.:ltä, Japanin pääministeriltä, EU:n vuorossa olevan puheenjohtajamaan pääministeriltä kuin myös EU:n komission puheenjohtajalta.
On aikamoista liioittelua asettaa voimavaraton Pohjois-Korea maailmanrauhan uhkaajaksi, kun toisaalla Israel saa toimia täysin suhteettomin panoksin käytännössä siviilejä kohtaan. Vahvemman laki on vallitseva laki. Israelilla on vahva suoja; George W. USA:sta. Pohjois-Korealla ei ole ketään, ainoastaan ehkä Kiinan hienoinen ymmärrys polittisesti tyhjiöön puristetusta maasta, joka koettaa luoda kuvittelemalleen uhalle vastavoimaa, kuin myös neuvotteluasetelmaa kohta alkaviin neuvotteluihin.
Miksi lähes koko muu maailma on näin yksipuolinen ja -silmäinen tuomitessaan jyrkästi Pohjois-Korean, mutta antaen juutalaisten harjoittaa likvidointipolitiikkaansa? Todellisuudessa molemmat maat, niin Israel kuin Pohjois-Korea, asettelevat neuvottelukorttejaan suotuisaan asentoon, jotta aloitusasetelma neuvottelupöydässä olisi mahdollisimman edullinen. Ongelma on vain siinä, että toinen tuomitaan ja toinen käytännössä ei. Jokainen normaalisti ajatteleva ihminen tietää tarkasti, kumpi on suurempi uhka rauhalle, ja tämä todellinen uhka-alue on huomattavasti lähempänä meitä eurooppalaisia.
Molemmat maat, Israel ja Pohjois-Korea, pitäisi asettaa YK-yleiskokouksen eteen ja katsoa tilanne koko maapallon kannalta, jolloin jokaisella suvereenilla maalla on äänestysoikeus. Mikäli äänestys suoritettaisiin, lopputulos olisi jo nyt tiedossa, siksi ymmärrettäviä näiden kahden toisistaan täysin erilaiset konfliktiherkkyydet ovat. Toinen on retoriikkaa ja toinen suoraa väkivaltaa väkivallan vuoksi. Maailmanyhteisön pitäisi tuomita molemmat, vaikka vain toinen käyttää huipputeknologian ohjuksia suoraan toimintaan murhaten kostoksi toisen kotitekoisten ohjusten vuoksi. Mitä mieltä olisivat itse kansalaiset Pohjois-Koreassa, Israelissa ja palestiinalaishallinnon alueella?
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net
Kummallista tuo vasemmiston Israel-viha,vaikka NL oli ensimmäisiä ko valtion tunnustajia.
Eikö ole luonnollista,että maa,joka ei ole Uudenmaan lääniä suurempi ja jota ympäröi viholliset,jotka ovat vannoneet tuhoavansa sen,hankkii kättäpitempää.Israel tietää,että tosipaikan tullen se on yksin ja sen on taisteltava selkä merta vasten.Hologaust opetti heille"ei koskaan enään."
Nordenstrengiläisten miehittämät Suomen tiedoitusvälineet ovat uutisoinnissaan pahasti puolueellisia.
Neuvostoliitto ei tunnustanut Israelia saadakseen Yhdysvalloille vahvan aseman Lähi-idässä, vaan saadakseen brittilläinen imperiumin sivummalle arabimaiden asioista ja Lähi-idästä.
Täytyy muistaa, että brittien suurvalta-asema päättyi Suezin kriisin. Sen jälkeen ei Britannia ole ollut enää itsenäinen valtio siinää mielessä, että se olisi suunnitellut hyökkäyssotia tai hyökännyt ilman Yhdysvaltain lupaa muualle kuin Argentiinan valtaamaa Etelä-Georgiaan ja Falklandeille.
Täytyy muistaa, että Ranskalla ja Yhdityneillä kuningaskunnilla oli vielä itsetuntoa siihen asti, kunnes Hrutshev hyppi tasajalkaa ja uhkasi pommittaa ydinpommeilla niin Lontoon kuin Pariisinkin.
Neuvostoliitto taisi olla tuohon mennessä kehittänyt jo 50 000 000 kg:n TNT-räjädystä vastaavan pommin, mitä Hrutshev oli esitellyt Kekkosellekin. Koko Britannia olisi voitu hoidella 2-3 pommilla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suezin_kriisi
http://www.ilmatorjuntaupseeriyhdistys.fi/4_2003/tekstit/suez.htm
http://www.mpkk.fi/fi/ajankohtaista/sotatieteidenpaivat/Ohjelma2008.html
Petteri Jouko
Everstiluutnantti, filosofian tohtori
Operaatio Musketeer
Täytyy tunnustaa, että yllätyin, kun luin tutuksi tulleen tunnuksen Tapio_o_neva lisäksi kommentista allekirjoituksen:
Petteri Jouko
Everstiluutnantti, filosofian tohtori
Operaatio Musketeer
En olisi kommenttien perusteella uskonut everstiluutnantiksi, enkä myöskään minkään alan tohtoriksi.
jos sanot pahasti luvatun maan asukkaasta olet antisemitisti olet sitten oikeassa tai väärässä.pohjois koreasta ei ole niin väliä mitä sanoo kunha hakkuu niin se riittää.
Maa on jokin menneisyyteen juuttunut mielettömyyksien galleria.
Aivan kuin jostain toisesta maailmasta henkilökultteineen, jotka hurmoksellisuudessaan ylittävät Stalinin ajan Neuvostoliitossa.
Kuubakin on Pohjois-Koreaan verrattuna todellinen sivistysvaltio, joka resurssiensa rajoissa edes pyrkii huolehtimaan kansalaistensa perustarpeista, ja onkin onnistunut siinä varsin hyvin verrattuna muuhun latinalaiseen Amerikkaan.
Omituisinta Pohjois-Koreassa on se, että vaikka entiset vahvimmat tukijansa, Kiina ja ex-Neuvostoliitto/Venäjä, ovat muuttaneet talousjärjestelmänsä ajan tarpeita paremmin vastaavaksi, Pohjois-Korea on luutunut paikoilleen vailla parempia tulevaisuudennäkymiä.
Pohjois-Korea yrittää vetää asemahdin roolia ydin- ja ohjuskokeillaan saadakseen painostuskeinoja neuvottelupöytiin, mutta sekin kortti on katoamassa, sillä muualla tiedetään Pohjois-Korean saavutukset ja potentiaali aserintamalla hyvin vaatimattomiksi.
Pohjois-Korean johtajan terveys horjuu, ja sen mahdollinen romahdus johtaa muutospaineiden lisääntymiseen entisestään.
Sukudynastiassa ei seuraajaa ole näköpiirissä.
Suurimpana ongelmana Pohjois-Korean painostamisessa on nimenomaan se tuho jonka se kykenee aiheuttamaan useilla moderneilla teollisuudenaloilla vahvassa asemassa olevalle Etelä-Korealle ihan konventionaalisin asein. Sŏul on pohjoisesta tykinkantaman päässä vaikkei totaalisesti miinoitettua rajaa ylitettäisikään.
Minkäänlaisia valtiollisia voitonmahdollisuuksiahan tässä ei olisi, mutta aika pahaa jälkeä muulle maailmalle saisi toki tällaisella sekoilulla aikaan.
muu maailma siirtyy pohjois-korean viitoittamalle tielle,koska se on ilmastomuutoksen kannalta paras,,ei lainkaan yksityisautoilua,koko kansa ohjattu suuren johtajan esimierkillä kasvissyöjiksi,pakollinen yksi radioasema poistaa jatkuvan kanavien haun,,internet on myös tarpeeton,mitä sitä suotta chattailemaan,ainut laillinen aihe kun on oman systeemin ylistys,
todellinen absurdistan
Keskustellessani joidenkin eteläkorealaisten nuorten kanssa he yllättäen kehuivat Pohjois-Korean johtoa siitä, että siellä on aidommin säilytetty korealainen kulttuuriperimä, kun taas heidän oma maansa on muuttunut "Amerikaksi". Myös muuan länsimaalaisen firman johtajatason eteläkorealainen henkilö sanoi minulle kantanaan, että hän uskoo Pohjois-Korean todellisuuden olevan jollain tavoin vääristelty, koska muuten maa ei olisi pärjännyt näin pitkälle. Hänen logiikkansa oli sellainen, että jos kaikki se, mitä Pohjois-Koreasta kerrotaan, pitää paikkansa eikä sitä tasapainottamassa ole mitään sellaista, jota ei ole kerrottu, niin yhtälö olisi mahdoton.
Kiinalaiset sen sijaan hyvin usein naurskelevat pohjosikorealaisille. Nanjingissa paikalliset kertoivat minulle hotellin lounaspöydässä, että kun Kim Jong Il oli vieraillut siellä, oli koko hotelli varattu hänen seurueelleen, johon kuului "jostain syystä" mm. noin neljäkymmentä kaunista parikymppistä tyttölasta.
Muistan, kun Neuvostoliitossa yksi suosittu oikeustieteen luennoitsija kertoi Codex Napoleonista eli siitä, miten keskiaikainen vasallivalta lakkasi Napoleonin miehittämistä maista senkin jälkeen, kun Napoleon oli hävinnyt sotansa.
Hän kävi sen jälkeen läpi Itä-Euroopan maita ja oikeusjärjestelmiä sekä totesi eri maiden kauppalakien voimaanastumisen. Bulgariasta hän totesi, että siellä kehitykseen meni pitkään ja totesi, että ehkä kiellä kukkia kaupatessa ei tarvittu kauppalakeja.
Kaikkihan tiesivät, että SEV varasi Bulgarialle ja Romanialle työnjaossa vain maataloustuottajan aseman, mistä vastaan Romania ryhtyi taistelemaan äärimmäisellä teollistamisohjelmalla tunnetuin seurauksin.
Eli sellaista isonveljen hyväntahtoista myhäilyä. Kiinalaiset, jotka aikojen saatossa taistelivat japanilaisten kanssa Korean hallinnasta ja ovat olleet tarvittaessa isoinaveljinä myös Vietnamissa, tietenkin osoittavat länsimaisuutensa ja nykyaikaisuutensa ihmetellessään Pohjois-Korean feodaalista meininkiä.
Korealaisilla puolestaan on monta ongelmaa minäkäsityksensä kanssa, jonka markkinatalous ja kuluttajaidentiteetti pyyhkäisee melko helposti pois ajan oloon.
Oikeastaan kiinalainen raha ja amerikkalainen raha vain odottavat, että Etelä-Korea ryhtyisi jotenkin Saksan liittotasavallan ja Saksan demokraattisen tasavallan tapaan pyyhkimään pois korealaisuuden ulkomuseota, Korean demokraattista kansantasavaltaa DDR:n tapaan.
Uskoisin, että kannattaisi vierailla niin Korean demokraattisessa kansantasavallassa kuin myös Kuubassa niin kauan kuin ne vielä ovat. Harmittelin sitä, kun en koskaa käynyt DDR:ssä.
Ei kansallisen kulttuurin säilyttäminen markkinataloutta vastaan ole kovinkaan helppoa, koska kansallinen itsepuolustus on rakennettu vain Venäjän varalle.
Suomalainen voi suhtautua täysin kriitikittä suomalaisen yhteiskunnan ruotsalaisiin piirteisiin, koska kaikkea ruotsalaista, sellaistakin, mikä tulee suurvalta-ajan ajattelusta, Suomessa pidetään jotenkin pohjoisemaisen hyvinvointisosialidemokratian ilmentymänä.
Omat kokemukseni junassa matkustavista ja samalla paikkakunnalla olevista pohjoiskorealaisista oli se, että olivat peloissaan ja varuillaan koko ajan. Vietnamilaisetkin saattoivat ottaa 1980-luvun lopulla paljon rennommin.
Kim Jong Ilin ollessa vainaa tai koomassa.
Mutta kun yllä on verrattu Pohjois-Koreaa ja Israelia ydinasemaina, niin edellinen on koostaan huolimatta harmiton lilliputti, jälkimmäinen taas USA:n kärkenä Lähi-idässä koko ajan maailmanrauhaa uhkaava pikkujättiläinen.
Neuvostoliitossa ei tehty montaa keksintöä, mutta se taitaa olla sikäläinen idea, ettei maan hallitsijan kuolemasta kannata kertoa julkisuuteen ainakaan pariin viikkoon. Ehditään hoitaa juoksevia asioita pois alta ennen hautajaisten järjestämistä.
Suomessakaan ei kerrottu talvisodan aikana, että tasavallan presidentti Kyösti Kallio oli vuodepotilaana pitkähköjä aikoja.
... kerrottu sitä, että Kekkonen oli viimeisen presidenttivirkavuotensa aikana niin dementoitunut, ettei hän tunnistanut hallituksen ministereitä eikä pärjännyt edes kotonaan jokapäiväisissä askareissa. Kerrotan, että kun Koivisto viimeisen kerran kävi Tamminiemssä keskustellakseen jostain päivänpolttavasta ongelmasta, Kekkonen oli hänen poistuttuaan kysynyt adjutanteiltaan, että "kuka tuo mies oli?".
Pohjois-Koreaan todella pätee otsikko: Isältä Pojalle, jotka molemmat ovat jumalia, tosin toisistaan erotettuina persoonina, eikä kuten kristinuskon Jumala, joka on yksi kolmessa persoonassa erottamatta ja jakamatta.
Lännen kuningaskunnat ovat periaatteessa samanlaisia. Valta tai kansan kulttihahmona oleminen periytyy isältä pojalle tai tyttärelle.
Japanin keisarihuoneessa kulttikeisarius periytyy vain isältä pojalle. Niinpä nykyisen keisarin esikoispojasta tulee joskus keisari, mutta ei hänen ainoasta lapsestaan, joka perheen murheeksi sattui olemaan tytär. Veljen perheeseen tulla tupsahti poikavauva, joka joskus saa keisariuden.
Japanin keisari oli joskus jumalanpoika, mutta toisen maailmansodan tsunamissa tunnusti olevansa vain yksi meistä, tavallinen ihminen.
Japanin poliittisen vallan kahvassa olevat pääministeritkään eivät poikkea itämaisesta traditiosta, jossa valta siirtyy isältä pojalle. En tiedä yhtään Japanin pääministeriä, jonka isä tai isoisä ei olisi ollut pääministeri. Poikkeusta ei tee nykyinenkään pääministeri, Aso. Japania on aina hallinnut joku pääministerisuku.
Jopa tavallisten rivikansanedustajien jälkeläiset perivät isältään tai äidiltään (nainen on kyllä harvinaisuus Japanin parlamentissa) heidän paikkansa parlamentissa, kuten kävi äsken, kun entinen pääministeri Koizumi ilmoitti luovuttavansa edustajan paikkansa pojalleen.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 22 kommenttia