Välittäjä
Nobelisti Martti Ahtisaaren menestyksellisen, ammattipiireissä myyttimaineen saaneen neuvottelutaidon olemusta on eritelty lukuisissa lausunnoissa ja onnitteluissa.
Presidentin ja välittäjän roolissa Ahtisaari kävi usein myös Kiinassa, missä polkumme niin ikään muutamaan otteeseen kohtasivat. Seuraavat lyhyet merkinnät ovat osa nyt maailmalla luonnosteltavaa rauhantekijän historiallista muotokuvaa.
Vuoden 1997 syyskuun 22. päivänä Ahtisaari pysähtyi presidentin ominaisuudessa Pekingissä matkallaan Japaniin. Kiinan presidentti Jiang Zemin otti vieraan vastaan maan johdon uudessa ”Kielletyssä kaupungissa”, Zhonganhaissa.
Jiang selosti laajasti kiinalaisin tunnusmerkein toteutettavia uudistuksia. Ahtisaaren olemus ja tapa paneutua kiertelemättä suoraan asiaan panivat myös Jiangin toteamaan, että osa Mao Zedongin puheista on osoittautunut vääriksi ja että kulttuurivallankumous oli virhe.
Ahtisaari otti esille kansalaisten oikeusturvan kehittämisen. Jiang totesi olevansa tyytyväinen Suomen kanssa harjoitettuun oikeusalan yhteistyöhön. Ahtisaaren painottaessa edelleen kansalaisten oikeusturvan merkitystä Jiang yhtyi ajatukseen, mutta ei voinut olla viittaamatta Yhdysvaltain presidenttiin Lincolniin, joka oli todennut kaikkien olevan tasavertaisia ja joidenkin olevan jopa muita tasavertaisempia.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Jiang intoutui puhumaan englantia ja tuomaan esille ajatuksiaan ”Americanasta” ja muun muassa ihailemastaan Mark Twainista. Ahtisaari vaikutti osaltaan siihen, että Jiang oli tässäkin tilaisuudessa rento, jutteli niitä näitä, piirsi kirjainmerkkejä ja lausui muutaman runon sekä mietteen.
Koska Ahtisaaren matka suuntautui Japaniin, keskustelu ajautui myös pitkään pohdiskeluun siitä, kuinka vaikea kansakunnan on päästä eroon historian painolastista. Jiang antoi tunnustusta Saksalle, joka oli hänen mielestään kyennyt rehellisesti analysoimaan menneisyyttään. Se oli tullut sinuiksi oman historiansa kanssa. Keskustelijat eivät tällöin tienneet, että Serbia ja Kosovo olisivat seuraavan tapaamisen aihe.
Syyskuun 8. päivänä 1999 Ahtisaari lensi Pekingiin yhdeksi päiväksi Kosovo-sovittelijan roolissaan. Hänen tarkoituksenaan oli selostaa tilannetta ilman diplomaattisia sanankäänteitä ja yrittää saada Kiina samalla mukaan läntisten suurvaltain kehittelemään rauhanprosessiin.
Syntynyt tilanne oli uhkaava siinäkin mielessä, että Kiinan suurlähetystö Belgradissa oli joutunut pommituksen kohteeksi vain kuukautta aikaisemmin. Tämä oli ankara isku kiinalaisten itsetunnolle. Paluu kovaan, vanhakantaiseen kielenkäyttöön tapahtui hetkessä. Myös Jugoslavian tilanteeseen liittyvät tosiasiat hävisivät propagandakoneiston pimentoihin.
Ahtisaaren suorasukainen, tasapainoinen tapa selostaa tilannetta pani kuitenkin pöydän toisella puolella kuuntelevat Kiinan ammattilaiset nyökkäilemään hyväksyvästi.
Vain muutama kuukausi tämän jälkeen, joulukuun 19.päivänä 1999, Martti Ahtisaari ahtautui vaatimattoman macaolaisen hotellin pieneen salonkiin yhdessä oman seurueemme ja Kiinan koko poliittisen johdon kanssa. Kyseessä olivat Suomen EU-puheenjohtajuuden viimeiset päivät, Macaon juhlallinen luovutus takaisin Kiinalle sekä Jiangin ja Ahtisaaren viimeinen tapaaminen maittensa presidentteinä. Tapaamisen järjestäminen nimenomaan Macaossa oli ollut työn ja tuskan takana.
Ehkäpä huoneen ahtaus tai Macaon trooppinen ilmasto saivat Jiangin ties monennenko kerran kehaisemaan Suomen raitista ilmaa.
Kun Macaoon omalla koneellaan pyrähtänyt Jorma Ollila oli kertonut Nokian valmiudesta jakaa kokemuksensa kiinalaisten kanssa, paikalla olleet kolme suorapuheista miestä - Ahtisaari, Jiang ja pääministeri Zhu Rongji – jättivät sananhelinät sikseen. Jiang naljaili heti aluksi, että muut paikalla olijat, mukaan lukien hänen oma ulkoministerinsä, olivatkin sitten pelkkiä diplomaatteja.
Monia aiheita sivunneen keskustelun loppusuoralla Jiang totesi Ahtisaarelle, että tällä on 11 vuotta nuorempana miehenä vielä loistava tulevaisuus edessään. Tuskin Jiang arvasi, miten oikeaan hän osui.
Ennen eroa Jiang lainasi vanhaa kiinalaista sananlaskua: ”Suuren ongelma on se, kuinka olla pieni.”
Nelisen vuotta myöhemmin, jätettyäni jo ulkoministeriön, istuimme Ahtisaaren kanssa autossa matkalla Suzhousta Shanghaihin. Matkan aiheena oli erään suuren suomalaisyrityksen hallituksen kokous. Ahtisaari oli ollut tien päällä jo vuorokaudet ympäriinsä. Unet olivat jääneet vähiin.
Automatkamme alkoi aamulla kello kuusi. Nytkin matkakumppani ilmestyi hotellin aulaan suihkunraikkaana, pirteänä ja valmiina käyttämään parin tunnin automatkan jutusteluun. Hänellä oli mukanaan yhtenä keskustelupohjana juuri ilmestynyt Foreign Affairs, olennaisilta kohdiltaan tarkasti alleviivattuna.
Moni on joutunut matkoilla pohtimaan myös Ahtisaaren fyysisen kestävyyden salaisuutta.
Viimeistään nyt omituinen Suomen brändiprojekti voidaan panna takaisin virkamiesten pöytälaatikkoihin. Ahtisaari on jo hoitanut tämän projektin.

Kommentoi 11 kommenttia