Globalisaation lapset
Jouduin äskettäin päivittämään omalla kohdallani suomalaisten kansainvälistymiskuvaa kahdessakin tilaisuudessa. Usko siihen, että pystymme helposti selättämään berlusconilaiset Suomi-mielikuvat heräsi eloon.
Opetushallituksen käsitys, että kansainvälisyydestä on tullut osa koulujemme arkea, näyttää olevan totta. Helsingin Ressun lukio ei ole enää ainoa, jolla on 13 vieraan kielen valikoima, yhteinen chat-kanava ja yhteisiä verkko-opetusalustoja jopa kiinalaisten koulujen kanssa.
Ensimmäinen tilaisuus oli 16.–18.4.2009 pidetty Joensuun yliopiston kolmas SciFest: nuorison kansainvälinen tiede-, teknologia- ja ympäristöfestivaali. Paikalla oli koululaisia ja opettajia 30 maasta. Melkoinen joukko oli Aasiasta. Avajaispäivänä kävijöitä oli yli 3000. He eivät tulleet paikalle ainoastaan nähdäkseen intialaisten koululaisten Bollywood-tanssia. Tai Kontiolahden tyttöjen steel bandin takia.
Tutkijoiden ohjauksessa koululaiset osallistuivat työpajatyöskentelyyn, verkostoituivat Joensuun areenassa tai keskustelivat tiedekahviloissa.
Oma panokseni tiedekahvilassa oli kaksi luentoa globalisaatiosta ja kansainvälistymisestä. Näitä valmistellessani eräs amerikkalaiskoululainen lähetti mielipiteenään piirustuksen, jossa maapallo oli asetettu McDonald’sin kaarien alle.
Muutaman kyselyn jälkeen aloin käsittää, että monissa tämän päivän koululaisissa globalisaatio ei ehkä herätäkään samanlaista pohdiskelua tai päivittelyä kuin vanhemmissa. Se on tuonut mukanaan uudenlaisen kansainvälistymisen ja monikulttuurisuuden. Se on luonnollinen mielentila ilman, että oman identiteetin tunteminen ja oman kulttuurin arvotus olisivat siitä kärsineet.
Monet koulut maailmalla ovat jo monikulttuurisia ja –rotuisia laitoksia. Oppilaiden etniset taustat vaihtelevat. He myös elävät yhtä monenkirjavissa naapuristoissa.
Globalisaation uuden aallon yhteiskunnallisia vaikutuksia alettiin selvittää it-vallankumouksen myötä OECD:ssa parikymmentä vuotta sitten. Opetusjärjestelmät olivat erityismielenkiinnon kohteina. Koululaisten nähtiin jo tuolloin alkavan työstää oppiaineitaan yhdessä, kytkevän ne sähköisiin tietoverkkoihin ja keskustelevan niistä muissa maissa olevien koululaisten kanssa.
Joensuussa kävi selville, että lukiolaiset pystyvät seulomaan verkosta sekä oikeata tietoa että viisautta eikä pelkästään tiedon raakileita. Sanomalehtien vähittäinen häviäminen ei tuntunut olevan ongelma. Kuten ei tiedotusvälineiden tarjoaman tietopohjan kaventuminenkaan.
Uusissa luovissa yhteisöissä koulutusjärjestelmät opettajineen ja oppilaineen verkostoituvat globaaleiksi kouluyhteisöiksi. Muutos on ollut nopea kohti luontevaa nuorison kansainvälisyyttä – jopa vierasta karsastavassa Suomessa.
Monikulttuurisen kommunikoinnin johtava tutkija, professori Liisa Salo-Lee on tiivistänyt hakeutumisen kansainväliseen vuorovaikutukseen näin: ”Kulttuurien välinen kommunikointi on parhaimmillaan dialogia, yhdessä kuljettua polkua kohti oppimista ja ymmärrystä, kohti keskinäistä kunnioitusta ja – vastuuta.”
Tällainen kommunikointi on kuuntelua ja empatiaa.
Kulttuurien välisen kommunikoinnin vertauskuvana on pidetty nuotiolla istuskelua. Ympärillä olevien kasvot näkyvät uudessa valossa. On aikaa kuunnella, herkistyä ja jakaa tunteita. Näin alkaa hiljaisuudella kommunikointi, ja eri kielien erilaiset mielikuvahahmotukset saattavat yhdentyä. Tämän ovat kokeneet kaikki nuotioilla istuskelleet.
Romanttisimmat tuleen tuijottajat, tulevaisuuden näkijät, ovat lainanneet runoilija Frank Scottia: ”Maailma on minun maani, ihmisrotu minun rotuni”.
Globalisoitumisen luulisi olevan luonteva olotila vähäisellä ja hauraalla planeetalla. Politikoinnin synnyttämät kansallisrajat ja ennakkoluulot ovat kuitenkin muuttaneet tämän olotilan tällä planeetalla. Viimeiset 15 vuotta globalisoitumiseen on liitetty myös populistisia uhkakuvia.
Etenkin suurten kriisien aikana kaivataan poliittisia johtajia, jotka pystyvät selväkielellä selittämään, kuinka globalisaation uuden aallon haasteisiin voidaan vastata. Barack Obamassa etenkin nuoriso on löytänyt tällaisen johtajan. Sähköisen viestinnän mestarina Obama hallitsee kaikki verkkoavaruuden välineet uusinta twitteria myöten.
Joissakin maissa, kuten Tanskassa, hallitus on laatinut erityisstrategian kansainvälistymiskasvatukselle. Unicef on julkaissut raportin ”Globalisaation valjastaminen lapsia varten”. Unescon vastaava raportti on ”Median globalisoituminen lasten ja nuorten elämässä”.
Nuoria varustetaan kohtaamaan globalisaation haasteet myös erityisfoorumeissa.
Milanossa pidettiin 15.3.2009 nuorten G8-huippukokous, jossa perehdyttiin tämän teollisuusmaiden ryhmän työskentelyyn. Britannian Wilton Parkissa pidetään 3.–7.8.2009 nuorten seitsemäs Atlantti-foorumi 50:lle kovan karsinnan kautta valitulle lahjakkuudelle. Aihe on globalisaation keskeiset haasteet.
Allekirjoittaneen kokema toinen suomalaisten koululaisten kansainvälistymistapahtuma oli heti Joensuun SciFestin jälkeen. Kysymyksessä oli Astu Aasiaan -kirjoituskilpailun tulosten julkistaminen 17.4.2009. Kilpailun järjestäjinä olivat Asia Society Finland, Ulkoministeriö ja Helsingin yliopiston Aasian/Tyynenmeren laitos. Puheenjohtajana ja palkintojen jakajana jouduin perehtymään kirjoituksiin.
Aasialainen kulttuuri tuntui olevan kirjoittajille jo arkipäivää. Eli kuten eräs voittaja moniselitteisesti totesi: ”On paljon kiinnostavampaa syödä kiinalaista ruokaa puikkojen kera kuin mässyttää maksalaatikkoa suoraan pakkauksesta.”
Ymmärrys ja empatia muita kulttuureita kohtaan tulivat palkituissa kirjoituksissa hienolla ja herkällä tavalla esille. Globalisaation hyvät ja huonot puolet oli eritelty tasapuolisesti.
Huhtikuun kokemusten hiljaiset signaalit opettivat, että suomalaisten kansainvälisyyttä vähättelevien on ehkä syytä alkaa päivittää mielikuviaan.
Globalisaation nopeuttama kansainvälinen yhteistyö ja uudet globaalit oppimisprosessit ovat kasvattaneet Suomeenkin nuoria, jotka maailmalla liikkuessaan pystyvät katselemaan muutakin kuin omia kengänkärkiään. Sosiaalinen verkostoituminen maailmalla alkaa sujua murheellisten laulujen maan perillisiltä ilman ahdistusta ja alkoholia. Näin myös väkinäisesti työstetty Suomi-brändikin saattaa saada lisäarvoa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ennen kuin haltioidumme turhasta virtuaalikinaamisesta, voisimme todeta, että Neuvostoliitossa oli 126 kansallisuutta ja Israelissakin on noin 120.
Se, että kansainvälisyyttä ihannoidaan on jonkinlainen Beatles-aikakauden nostalgia. Ei kukaan britti viitsisi edes mainita asiasta kiertäessään brittiläistä kansainyhteisöä.
Britit pakenevat maastaan ja suurista kaupungeistaan.
"Britanniasta myös muutti pois ennätysmäärä ihmisiä viime vuonna, 385 000. Suosituimpia kohteita olivat Australia ja Kanada. The Sunin haastatteleman viranomaisen mukaan poismuuttajat eivät usko, että Britannia pärjää valtavien maahanmuuttajamäärien kanssa. "
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2007/08/joka_neljannella_britanniassa...
Berlusconin kommenttien taustalla ilmeisesti on aivan aitoja kohtaamisia JOIDENKIN suomalalaisten kanssa. Ketä ja millaista kansankerrosta he edustavat, se on minusta aivan toinen tarina.
En ole koskaan ajatellut, että Suomi olisi murheellisten laulujen maa...muuten kuin historialtaan. Eivät meidän kylillä ainakaan ihmiset ole mörtsejä tai "epä-globaaleja". Kielitaito on tosin varsin uusi innovaatio useimmilla, mutta en näe kansanluonnetta millään tavoin happamena.
Antaa Berlusconin piikitellä. rakkaudesta se hevonenkin potkii.
Ehkäpä hän tunnistaa meissä jotain historian kohtaloiden yhteyttä, ja siksi velmuilee.
Eipä nuo italiattaretkaan kaikki ole Sophia Loreneita: eikö heillä ole viikset yms. Kovasti on pitzaa vedetty...
Asioita joista pidämme, hieno jalkapallomaa ja Ferrari ja Pizza. Hieno matkailumaa myös, silti piikitelemme kun pienikin tilaisuus koittaa. Mutta teemmekö sen pahansuovuudesta, emme koska sehän on aivan yleinen tapa yli rajojen jokaisen kansakunnan välillä.
Suomalaisten omakuva on täynnä itseään hyväileviä myyttejä, joissa kuvittelemme olevamme maailman parhaita: Tuotteet ovat laadukkaita, elintarvikkeet ja luonto puhtaita, ihmiset rehellisiä ja ahkeria, teknologia ja tiede huippua, sananvapaudella ja tasa-arvolla pitkät perinteet ja demokratia maailman vanhinta. Tietysti olemme pienestä ponnistaneet, mutta emme sentään muiden ohitse, emmekä kaikissa asioissa edes muiden tasolle.
Unohdamme muiden meihin nähden ylivoimaiset saavutukset, kuten italialaisten muotiteollisuuden ja taideaarteet, englannin 400 vuotta vanhan demokratian, ranskalaisen terveydenhuollon tai vaikka teknologian, amerikkalaisten ahkeruuden ja menestyksen kaikilla aloilla.
Muusta maailmasta eristäytyneenä vähättelemme muita kansoja ja kuvittelemme, ettei muualla oltaisi eletty jo satoja tai tuhansia vuosia ennen meitä sivistyneessä ja järjestäytyneessä yhteiskunnassa. Yksi on kuitenkin totta, joka paikassa, maailma on teknologian myötä kutistunut ja nuorissa on tulevaisuus.
No Sinä et kyllä ainakaan sorru kuvailemaasi "ylimielisyyteen";me ei olla mitään, me ei osata mitään ja kaikki on meitä parempia. Yrittäkää jo tämän murheellisten laulujen kansan vihaajina päättää olemmeko luusereita huonolla omallatunnolla vai ylimielisiä haihattelijoita. Voisin myös väittää, etteivät nuo ihailemasi ranskalaiset ja italialaiset ikinä omaisi niin huonoa itsetuntoa, että alkaisivat juuriaan mollaamaan, kuten tämä "maailman kansalainen". Voi poika rukkaa...sitäpaitsi maksalaatikko on hyvää ja terveellistä!
Huono itsetunto on sitä, ettei tunne heikkouksiaan eikä vahvuuksiaan. Se ei ole vain itsensä vähättelyä vaan se voi olla myös itsensä yliarvioimista, joten näissä ilmiöissä on pohjimmiltaan kyse samasta asiasta.
Suomi on ollut köyhä ja pieni, mutta ponnistanut itseään suuremmaksi kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Olemme vain olleet pitkään kielemme ja maantieteemme takia eristyksissä, idän ja lännen välissä, ja siksi ehkä myös sisäänpäin kääntyneinä.
Tästä johtuen emme kansakuntana oikein tunne itseämme emmekä myöskään muita, mutta tilanne on EU:n ja maailman kutistumisen myötä onneksi muuttumassa, nuorista alkaen ja ehkäpä me vanhemmatkin vielä ehdimme mukaan.
7-kytluvun läksyjä. Jotkut uskoo, toiset ei.
Onhan se ymmärrettävää tosin, jos elää elämänsä pelkästään jonkun pienen kolmion keskellä( Tarkoitan siis sitä kehä-) , että uskoo kaikki tarut, mitä yle in syöttänyt "Suomen kansasta". Mitä siellä paritalon pätkän ja lasikonttorin välimaastossa oppii?
He tuntevat sen Berrlusconin Italian paremin kuin Suomen. Näin uskaltaisin väittää.
Suomi on kaupunkilaistunut niin myöhään, että valtaosa helsinkiläistenkin juurista on maakunnissa. Niinpä minäkin olen oppinut Suomen lomalla ja muun maailman töissä. Suomen murteet ja heimoluonteet olen kohdannut kotona useammin kuin Parman kinkun.
Ihmettelen vain, että mitä siellä maalla sitten oppii muusta kuin omasta heimostaan ja luonnonrauhasta? Jos nimittäin elää elämänsä kirkonkylän ja metsän välissä? Eristyneisyys valitettavasti aiheuttaa sekä yksilö- että kansakuntatasolla epäluuloisuutta muita kohtaan, minkä sinäkin juuri todistit kommentillasi.
Toivoisin, että tämä kansa tajuaisi, ettei se ole muita yhtään huonompi, mutta ei myöskään parempi ja että muut suhtautuvat meihin ystävällisesti, jos mekin suhtaudumme heihin.
että eiväthän muut asu ikäänsä samassa ositteessa nykyään kuin jotkut espoolaiset. Muiden on lähdettävä.
Kaupunkilaistenko pitäisi elättää maalaiset? Täällä pääkaupunkiseudulla me jo sen teemme.
Minun varaani et voi enää laskea, sillä muutan heti Pariisiin, kun saan tukiasiat kuntoon.
Toista se on meikäläiset, joilla on niitä perämettiä niin ettei...you know taivu.
Voin vain kuvitella, ettei globalisaation lapsia huvita enää maksaa korkeita veroja, vaan mielellään lähtevät vaikka sitten Pariisiin vapaiksi taiteilijoiksi, koska elintaso pysyy samana ja ilmasto on miellyttävämpi.
Minulla on niin vähän velkaa, että se on äkkiä maksettu. Tahdon vain sanoa, että asu vaan maalla, jos olet tarpeeksi rikas siihen. Minäkin haluan asua Pariisissa, kun olen tarpeeksi rikas siihen.
Tiivis kaupunkiasuminen tulee yhteiskunnan ja yritysten palvelujen kannalta halvimmaksi. Haja-asutusalueilla on tilastollisesti eniten tuettuja elinkeinoja ja infrastruktuurin järjestäminen kalleinta. Ahvenanmaa on tässä kaikkein suurin voittaja.
Tähän piti vielä etsiä tilastotiedot, jotta en puhu läpiä päähäni. Erilaiset aluetuet ovat kannustinloukkuja ja systeemivika, joten kenenkään ei nyt kannata loukkaantua tästäkään. Poliitikot voisivat sen sijaan alkaa miettiä asioita uudestaan, vapaata liikkumista alueellistamisen sijaan:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/P%C3%A4%C3%A4kaupunkiseutu+el%C3%A4tt...
Hesassa on nolla prosenttia maan teollisesta toiminnasta, eli siitä joka tätä maata pystyssä pitää. Teillä on kyllä siellä paljon palveluja, mutta ne ei tuota mitään järkevää, niitä ei voi myydä ulkomaille.
Kaikki tällainen maahan rahaa tuova toiminta on landella.
Palvelusektoria te olette sinne Hesaan saanu rakennettua, koska siellä on paljon vanha rahaa, jolla on varaa käyttää palveluja. Mitää uutta rahaa Hesassa ei luoda. Vanha raha saa korkoa vanhan rahan päälle, kun omaisuus on sijoitettu landella sijaitseviin teollisuuyrityksiin.
rahana, ei teollisuustuotteina. Paperirulla ei muutu lääkäriksi lähetettäessä Kainuuseen. Ja haja-asutusalueillahan ei edes ole tuotantolaitoksia vaan nekin ovat pääosin maakuntakaupungeissa. Suomi on ollut niin köyhä, että ns. vanhan rahan edustajat tunnetaan kaikki nimeltä, niin vähän heitä on.
Vaikkei täällä olekaan paperitehtaita, toisin kuin esim. Tampereella, palvelutkin tuottavat järkeviä tuotteita, kuten kampaamot, leipomot, pesulat, lähettipalvelut, kaupat, siivouspalvelut, erilaiset huollot, korjauspalvelut, katujen ylläpito, satamat, vartiointi, koulutuspalvelut, kuljetuspalvelut, lastenhoito, kuntosalit, hotellit, kosmetologit, fysioterapeutit, puutarhanhoito, media, jatkanko listaa loputtomiin?
Kaikesta ei tarvitse tulla paperirullaa tuottaakseen rahaa, jolla maksetaan syrjäseutujen palvelut.
Äsken rinnastit koko pääkaupunkiseudun ulkopuolisen alueen elättialueeksi. Nyt myönnät että sielläkin on kasvukeskuksia.
Luepa muuten uudestaan viestini, sanoin että KAIKKI teollinen tuotanto on landella. Voit tutkia ihan rauhassa ulkomaankauppatilastoja niin huomaat, että viemme paljon muutakin kuin paperirullia. Paperirullakin toki on huippuosaamisen tuote, vaikka sitä yritätkin vähätellä.
Se että maassamme pidetään viimeisellekin mökin mummolle jonkilaiset palvelut peräkorpeen, on niin monen muunkin ansiota kuin teidän pääkaupunkilaisten. Teidän osuutenne näistä talkoista on oikeesti aika pieni.
Paha ajatusvirhe sinulta siis väittää, jotta pääkaupunkiseutu kantaisi suurimman osan tästä koko Suomen asuttuna pitämisestä. Unohdat, että pääkaupunkiseudulla ei ole ympärillään mitään korpea jota vetää perässään kuten muilla keskuksilla on. Eli Hesa auttaa vain tilastollisesti, muut ihan oikeasti tarjoamalla palveluja ison maakunnan viimeisellekin asukkaalle.
Tajuatkohan mitä yritän sanoa. Ette ole niin erinomaisia kuin kuvittelette. Ja ennekaikkea haluan romuttaa käsityksesi, ettei muu maa muka tulisi toimeen ilman Hesaa. Tulisi vallan hyvin, emme tarvitse sieltä yhtään mitään.
Juuri tämän takia sanoin, ettei pidä loukkaantua, koska nämä tilastot eivät tarkoita sitä, että muualla ei tehtäisi töitä. Kyse on vain siitä, minne palvelujen toimittaminen maksaa enemmän ja missä yritystoiminta tuottaa parhaiten ilman yhteiskunnan tukea. Kyllä täälläkin on paljon teollista tuotantoa, vaikka isoja savupiipputehtaita onkin vähemmän.
Lisäksi löysin toisen tilaston, jonka mukaan yli 2/3 Suomen bkt:sta muodostuu palveluista, ei suinkaan teollisuudesta. Tämä on tosin wikipediasta ja kolme vuotta vanha, minkä jälkeen muutama tehdas on suljettu tai siirretty Kiinaan, mutta kyllä se ainakin suuntaa antaa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_talous
" Yrittäkää jo tämän murheellisten laulujen kansan vihaajina päättää olemmeko luusereita huonolla omallatunnolla vai ylimielisiä haihattelijoita."
Mitäs jos oltaisiin vaan. Ei ylimielisiä eikä luusereita. Ja annettaisiin toisillekin heille kuuluva arvonsa. Ymmärrettäisiin, että olemme erilaisia ja silti samanarvoisia.
Barak Obama käytti 2000 luvun tekniikkaa hienosti apuna vaalikampanjassaan samalla kun pahimmat kilpailijat tyytyivät perinteisimpiin viestintä välineihin, kuten sanomalehtiin.
Kuulostat hyvin toimeentulovalta suomalaiselta valtion tai kunnan eläkeläiseltä.
Valitettavasti olen vasta työurani puolivälissä ja palkkani on pieni, sillä olen nainen ja yksityisellä otetaan tiukan budjettikurin takia löysät pois. Haaveilen paperimiehen palkasta, mutta sen saadakseni, minun kai pitäisi lukea lääkäriksi.
Mutta sydäntäni lämmittää mennä joka aamu ruuhkassa töihin, kun tiedän, että ansiostani teillä siellä jossakin on varaa istua ABC:lla ja juoda kupponen kahvia ja suunnitella loppupäivän ohjelmaa.
Mieltäni virkistääkseni saatan tehdä maatani tunnetuksi, ja selittää vaikka australialaiselle työkaverilleni, että en todellakaan tee töitä bikinit päälläni, sillä ulkona sataa kissoja ja koiria.
Rutanen on tullut seniiliksi. Vai onko äänessä John Lennonin reinkarnaatio?
Vai oliko tämä ironiaa Malmön ja Pariisin "nuotioista"?
Rutanen on tullut seniiliksi. Vai onko äänessä John Lennonin reinkarnaatio? Imagine, todella.
Vai oliko tämä ironiaa Malmön ja Pariisin "nuotioista"?
Eikkaa lisää: Pariisissa kaikki palaa nopeasti, autot bussitkin, on pampput kumiluoditkin...Täytyy vaan meidän junttien yrittää pärjätä tällä "kulttuurittomalla" kulttuurilla. Nyyh
Suomalainen junttius on niiden mummujen korvien välissä, jotka kauhistelevat toisten eläkeläisten apinaenglantia.
Pasilla on herkkä vaisto nähdä ja ymmärtää uusia ajan trendejä ja ilmiöitä.
Omat lapseni elävät mentaalisesti maailmassa, eivät missään erityisessä maassa. Ongelmia tosin tuottaa, kun toinen heistä haluaa chattailla säännöllisesti meksikolaisen kaverinsa kanssa Aasian aikavyöhykkeeltä käsin. Nåå, herääpähän ainakin kouluun aikaisin, kun chattailu pitää aloittaa kolmelta yöllä.
Molemmat heistä ovat keränneet ympärilleen täysin globaalin kaveriverkoston, joiden kanssa he ovat ystävystyneet netissä ja tapailleet sitten silloin tällöin siellä sun täällä esimerkiksi lomien aikana. On silmiin pistävää, että netissä chattailemisen ja kameroiden kautta hankittu tuttavuus tuntuu heille olevan aivan yhtä konkreettista ja aitoa kuin meille vanhemmille kasvokkain luotu tuttavuus. Tavatessaan noita kavereitaan ensimmäisen kerran "oikeasti" ei siihen tapaamiseen tunnu liittyvän mitään eksotiikkaa tai uutta ulottuvuutta. Morjestavat toisiaan kuin vasta eilen viimeeksi nähneet konsanaan.
""Jouduin äskettäin päivittämään omalla kohdallani suomalaisten kansainvälistymiskuvaa kahdessakin tilaisuudessa. Usko siihen, että pystymme helposti selättämään berlusconilaiset Suomi-mielikuvat heräsi eloon.""
TS. Aikaisempi näkemys suomalaisten kansainvälisyyskuvasta oli jotain muuta.
Hmm. Selittää aika paljon. Onneksi kohtaamisteoria suomalaisten kanssa avasi suomalaisen älykön silmät.
Tosin, vaikea karsastus oli päässeet kasvamaan silmien ollessa koko ikä kiinni.
Nimittäin. Suomalaisilla ei ole koskaan ollut vaikeuksia ulkomailla. Ei pienintäkään. Esim. DDRn aikaan (ääriesimerkki, koska kyseessä oli totalitaarinen zydeemi), suomalaiset pääsi passintarkastuksissa jonoissa ohi niin, että hujahti, koska virkailijoiden -kokemus- kertoi, että suomalaista passia kantava ei huijaa. Laivat pääsi jokapuolella maailmaa satamissa kuin vettä vaan muodollisuuksissa, koska suomalaisen lipun alla kulkeva paatti ei tarvinnut mitään ihmeellistä checkuppia.
Näitä voisi jatkaa aamuun asti, mutta niitä palvottuja negatiivisia asioita? Hmmm. Ainoa mitä voisi luetella olisi suomalaisia älyköitä aakkosjärjestyksessä, mutta kansainvälisellä tasolla tämäkään ei heilauttaisi palettia yhtään mihinkään. Miksi ei? Koska kukaan ei ole ulkomailla kuullut näistä älyköistä halaistua sanaa. Ei mitään, ns. nothing at all.
Näiden älyköiden koko olemassaolo on piilosta huudettua roskaa, jota kukaan muu kuin toinen suomalainen älykkö ei varsinaisesti edes kuule.
Globalisaatiossa ihmisten kohtaaminen. Mitä sitten. Big Deal. Sillä ei ole muuta itseisarvoa kuin kohtaajien keskinäinen kanssakäyminen. Ei sellaisesta voida vetää mitään ihailtavaa 'tilaa', johon kaikkien tulisi pyrkiä. Sellainen olisi jollain tasolla jo epänormaalia voyeurismia, eli eletään toisten kokemusten kautta ja haikaillaan niiden kokemuksien perään.
Terve ihmistenvälinen kanssakäyminen ei tarvitse kolmansia pyöriä kertomaan kuinka se kanssakäyminen oikein menee oikein. Helevetti sentään.
Olen kuullut tosijuttuja Norjassa pätkätöissä olleilta, että siellä suomalaiset viittaillaan ruotsalaisten ohi kapakkijonoissakin...siis jossain Kiirunasta ylöspäin.
Suomalaisilla on suhteita minne vaan meneekin!
Suomessa on graavilohi, tai se kylmäsavustettuna ohuina viipaleina leivälle.
Mieluinen ostos matkamuistoksi Suomesta, hänellä on porontalja!
Niinpä. Berlusconi on kyllä harvinaisen huono mittari peilaamaan, millainen maa tämä on ja ei näytä tekevän yhtään terveemmäksi kansallista itsetuntoamme.
Meillä ei ole mitään hävettävää vaan voimme olla aidosti ylpeitä maastamme, vaikka emme olisikaan maailman parhaita. Jos meillä on laittaa herkkuja pöytään, ei se tarkoita, että muiden herkut eivät voisi olla myös hyviä, päästi Berlusconi suustaan sitten millaisen sammakon tahansa.
Matkatoimistossa virkailijana Roomassa. Tällöin hän tuli jo tuntemaan Suomi nimisen maan!
Italialainen tuttavani kertoi, että hänen maansa koulun kieltenopetus on todella surkeaa, siksi kukaan ei lähde ulkomaille töihin. On mahdotonta kuvitella, että suomalainen kertoisi maastaan, että maksamme korkeita veroja, mutta lääkäri ei tule sairaan lapsen takia kotiin vaan menemme terveyskeskukseen jonottamaan muutamaksi tunniksi.
Ero suomalaisen ja italialaisen välillä on siinä, että vaikka italialaisilla on yhteiskunnassaan paljon myös epäkohtia siinä missä suomalaisillakin, me ajattelemme mustavalkoisesti, että epäkohdat jotenkin himmentäisivät saavutuksiamme.
En tiedä, onko Berlusconi huomannut, millaisen hälyn hän saa aikaan sammakoillaan Suomessa, mutta kovasti hän tuntuu nauttivan omasta huumorintajustaan. Häly puolestaan johtuu huonosta kansallisesta itsetuntemuksestamme, kun emme ole varmoja, onko hänen lausunnoissaan totuuden siemen vaiko ei.
Berlusconi on tietenkin oikeassa haukkuessaan suomalaisen ruuan maun.Pahaahan se on, koska sen makuun ei ole edes satsattu.
Ruokakulttuurille ei Suomessa anneta sellaista arvoa kuin Italiassa annetaan.Ruuan määrä on täällä tärkeämpää kuin maku.
Suomessa ei verrata ruokaamme Ranskaan tai Italiaan vaan köyhimpiin kehitysmaihin.Meillä syödään hyvin kun emme näe nälkää , täällä sanotaan.
Italiassa verrataan omaa ruokaa ranskalaiseen ruokakulttuuriin mikä nostaa riman korkealle.
Suomalaisten ruokakulttuuri on kyllä jotenkin perinpohjin barbaarista.Paljon Suomea köyhemmissä maissa ihmisillä on kuin synnynnäinen kyky tehdä hyvänmakuista ruokaa vähistäkin aineksista.
Täälläkin järvet on täynnä kalaa ja metsät riistaa ja sieniä mutta niistä ei osata tai haluta tehdä paljon mitään.
Ahvenia pyydetään sveitsiläisille herkkusuille vietäviksi.
Ja tatteja Italiaan vietäviksi.
Suomesta, tai mistään muustakaan maasta! Hän on oikeistolainen, ja sekos sapettaa vasemmistolaisia.Vasemmistolaiset ovat maailmanlaajuisesti huumoria ymmärtämätöntä sakkia.
Mielestäni kirjoitus osuu naulan kantaan. Muutos on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut mielestäni valtava. Kansallinen itsetunto (jos sellaista on...), on niin ikään saanut tukea monelta eri taholta.
Olin toissa vuoden tammikuussa tapani mukaan työmessuilla Los Angelesissa, Yhdysvalloissa. Messujen viimeisenä päivänä menin juttelemaan kauniin Italialaisen naisen kanssa (ei viiksiä, eikä paljoa pizzaa). Olimme tervehtineet toisiamme käytävän toiselta puolelta messujen alusta lähtien. Kun neidolle kävi selväksi, mistä olin alunperin kotoisin, ilahtui hän kovasti ja kertoi, että hänellä ja hänen ystävillään on tapana tulla Suomeen kesälomaksi.. Jatkoi myös, että vielä jotain 10 vuotta sitten, ajatus ei olisi voinut olla huonompi, mutta nyt se on kuulemma todella in.
Kun minä -70 luvun loppu puolella sain kansainvälistymiskoulutusta oppikoulun yläluokilla, silloin opetettiin, ketä saa kätellä ja ketä ei ja jotain käsittämätöntä löpinää jostain "small talkista". En vieläkään tiedä, mitä se tarkoittaa.
Kiitos Kimi, kiitos Nokian kunnian päivät. Nyt osaavat ainakin Suomalaiset nuoret olla omia itsejään, missä tahansa liikkuvatkin, tai ketä tahansa tapaavatkin.
Kyse on oikeastaan kahdesta eri asiasta. Onko meillä maa, josta on syytä olla ylpeä ja toiseksi tunnemmeko me itsemme ja miten osaamme sijoittaa itsemme muiden kansakuntien joukkoon.
Mielestäni ensimmäinen on jo totta ja jälkimmäinen toteutuu viimeistään, kun globalisaation lapset ovat tutustuttaneet meidät muihin kansoihin.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 44 kommenttia